Nekku luo nahkaansa annan opissa 2.

Ronivaarassa tapahtuu

Kuten todennäköisesti meistä itse kukin, myös hevosihmiset rakastavat hyviä uutisia ja positiivista palautetta. Niiden kuulemiseen ei kyllästy koskaan. Erityisen mukavalta ne tuntuvat ovat silloin, kun lausujana on oma esikuva tai tietyn alan rautainen ammattilainen – kuten eläinten kouluttamisen ekspertti Anna Kilpeläinen.

Anna vieraili Ronivaarassa viimeksi toukokuun loppupuolella. Tuttuun tapaansa hän jakoi oppejaan ja kannustusta jokaiselle valmennettavalleen, mutta Nekun suhteen Anna vaikutti poikkeuksellisen vaikuttuneelta. Hän muun muassa kehui Nekun näyttävän ”ihan eri hevoselta kuin viimeksi” ja hehkutti, kuinka Nekun ”koko olemus ja karvakin ovat ihan erilaiset”.

Voitte uskoa, että kaiken edellisen kuuleminen sai koko tallin väen suupielet kääntymään ylöspäin. Niiden valossa lienee kohtuullista väittää Nekun muodonmuutoksen lähteneen liikkeelle vähintään lupaavasti.

Nekun nopean ja näkyvän edistymisen taustalta löytyy useita eri syitä. Tammalle on esimerkiksi annettu tehokuuri hevoselle kaikkein tärkeimpiä vitamiineja. Vaikutusta on takuulla myös sillä, että Nekun omistajalla on ollut mahdollisuus viettää aiempaa enemmän aikaa tallilla oman silmäteränsä seurassa.
Ratsastettavuudeltaankin Nekku on mennyt eteenpäin. Ruska Laukan henkilökunta on havainnut sen liikkuvan tunneilla entistä rennomman oloisesti ja vaikuttavan halukkaalta tekemään töitä. Nekun kanssa säännöllisesti puuhaava asiakas on tehnyt saman havainnon. Myös Annan edellisen vieraillaan antamat harjoitukset sujuvat jo varsin mukavasti, onhan Nekku innokas oppimaan.

Muita mahdollisia syitä Nekun piristyneeseen olemukseen saattaa olla muun muassa hevosten kropalle raskaan karvanlähtökauden päättyminen. Lisäksi Kuusamossa eletiin juuri tämän kirjoittamisen aikaan matkailusesonkien välistä aikaa, jolloin kaikkien Ruska Laukan hevosten työkuorma on kohtuullisen matala.

Kuten todettu, Anna oli tällä kertaa monin tavoin vaikuttunut Nekun toiminnasta. Jotta hyvä kehityskulku jatkuisi, hän opasti tallin henkilökuntaa ja Nekun kanssa säännöllisesti treenaavaa asiakasta keskittymään edelleen tamman kokonaisvaltaisen liikkuvuuden lisäämiseen.

Maasta käsin tehtävien harjoitusten osalta Annan antamia kotiläksyjä olivat esimerkiksi seinäväistöt, takaosakäännökset, peruutukset sekä kaikenlaiset sivuliikkeet, joissa Nekku astuu ristiin joko etu- tai takajaloillaan.

Kaikkia edellä mainittuja harjoituksia olisi hyvä tehdä myös ratsastajan kanssa. Sivusuunnassa liikkuminen ei kuitenkaan saisi olla pois eteenpäinpyrkimyksestä. Siitä Anna opasti pitämään huolta muun muassa siten, että Nekulle annetaan lupa ja sitä jopa kannustetaan pikku spurtteihin kokoamista vaativien harjoitusten välissä. Laukan osalta Anna kehotti keskittymään nostoihin, panostamaan niiden laatuun. Mitä taipuisampi hevonen on nostaessaan laukan ja mitä ryhdikkäämpänä se noston suorittaa, sitä todennäköisemmin myös laukan jatko sujuu hyvin.

Yksittäisistä kehon kohdista Anna kehotti kiinnittämään huomiota kainaloihin. Etenkin oikeaan kierrokseen ratsastettaessa oikean kainalon ja sen ympärillä olevien lihasten aktivoiminen sai aikaan lähes pienen ihmeen. Hetkessä Nekun asento parani merkittävästi, eikä se enää tuntunut nojaavan sisään päin. Sen sijaan tamma ikään kuin kohottautui ylös kumarasta, ryhdistäytyi koko mittaansa. Sellaisen asennon löytyminen helposti ja ylläpitäminen vaivattomasti voisikin olla jotain, jota kohti Nekun kanssa pyritään seuraavaksi.