Kanalan väki ja lampaat
Ronivaaran muut eläinkaverit

Kanalan herrasväki
Ronivaaran kanat nähdään hääräämässä pihapiirissä päivittäin. Kesäisin herrasväki ulkoilee pihalla ja seikkailee päivisin, palaten illalla kuitenkin omaan taloonsa nukkumaan.
Kanojen lempipaikka kesäisin sekä talvisin on talli, jonne aamulla matka käy aina kylpyyn karsinaan, kesäisin kylpy suoritetaa sinitaivaan alla. Aamukulvyn jälkeen herrasväki tarkastaa tallissa, mitä hevosilta on tippunut karsinoiden ruoka-kupppien alle.
Kanpatrol tarkastaa aina, mitä sisätiloissa tapahtuu, välillä paheksuen kotkottaen. Päivä kuluu hengaillessa ladossa ja omassa mökissä, usein myös jonotetaan ruokintahuoneeseen. Mielipuuhaa on myös hengailu asiakkaiden kanssa. Illalla palataan omaan valtakuntaan valmistautumaan yöpuulle.

Lampaat
Lammasvoimien toimenkuva on lähes samanlainen kuin kanavoimat. Päivä kuluu käyskennellessä vapaana pihapiirissä, ja pitäessä seuraa asiakkaille.
Lammasvoimat ulkoilevat myös hevosten pihatoissa, josta palavat kuitenkin yöksi oman kömmänäänsä.

Kissavoimat
Ronivaarassa on tällä hetkellä yksi kissa. Minttu prinsessa asustelee sisällä, ja käy ulkoilemassa sohvaltakäsin. Nukuu valkoisissa lakanoissa, ja ei ole kehotuksista huolimatta muuttanut talliin.
Hän käy talolta käsin pihapiirissä ja tallinpuolella kuitenkin töissä. Hän pitää jyrsijäkannan minimissään.