Aurinkoinen ja lämmin kesä on kääntynyt viilenevään syksyyn. Myöhään taivaalla viipyvä aurinko painuu iltaisin jo mailleen tehden tilaa tähdille ja revontulille. Kauden vaihtuessa kelpaakin siis hetkeksi pysähtyä muistelemaan kesän tohinoita, ja toimintaa meillä kesän aikana tosiaan riitti!
Meillä oli ilo järjestää useita erilaisia leirejä niin lapsille kuin aikuisille. Mukaan mahtui leirejä alkeis-, yleis- sekä valmennustasolla. Vanhempi pääsi lapsensa kanssa myös samalle leirille, ja oli mukana leiri pelkästään aikuisillekin. Ratsastus- ja hevostoiminta leirien lisäksi järjestimme eläin- ja luontotoimintaleirejä.
Ratsastuksen lisäksi leireillä opeteltiin hevosten kanssa maastakäsittelyä sekä vuorovaikutustaitoja ja tutustuttiin tilan muihinkin eläimiin. Kiinnostaisiko sinua leiriviikko kesäisessä Kuusamossa vaaramaisemissa, yöttömän yön auringon alla?
Ilmoitamme ensi kesän leireistä taas keväällä somessa sekä nettisivuilla, otahan Ruska Laukka seurantaan!
Kesä päätettiin Ruska Laukassa järjestettäviin Kitkan ratsastajien harjoituskilpailuihin. Mukana kisaamassa oli niin tallin työntekijöitä, tuntilaisia sekä ratsukoita muualta Kuusamosta. Tunnelma katsomossa oli iloinen, ja tuntuivat ratsukotkin viihtyvän.
Myös viikkotunnit ovat pyöräyttäneet syksyn toden teolla käyntiin ja iltaisin tallissa käy iloinen puheen sorina kun tuntilaiset varustavat ja hoitavat hevosia tunnille ja sieltä pois. Tunneilla on vielä joitain paikkoja vapaana ja nyt iltaisin mahdollisuus myös suosituille pienryhmätunneille. Ryhmätunneilla mahdollisuus myös irtotunteihin, varaa paikkasi!
Nyt toivotetaan syksy sekä ruskan väriloisto tervetulleeksi ja rauhoitutaan hämärtyviin iltoihin.
Seuraavassa blogissa muistellaan vielä kesää ja kuullaan aikuisen leiriläisen kokemuksia hevostaitoleiristä.
Pysy kuulolla!