Ronivaarassa käy tohina, kun tallinväki alkaa valmistautua kohti talvea. Ennen lumien tuloa kaikki piha-alueet on siistitty ja kunnostettu, esimerkiksi pihateille on ajettu uutta soraa, kulkuteiden varsia on siistitty, syksyn lehdet haravoitu ja kesäiset istutukset ja asetelmat ovat vaihtuneet kanerviin ja havuihin.
Myös ratsastuskentältä esteet alkavat pikkuhiljaa siirtyä kohti maneesin suojaa ja kentän pohjaa huolletaan ennen pakkasten tuloa. Keväällä on paljon mukavampaa, kun lumen alta paljastuu tasainen ja hyvin huollettu kentänpohja.
Ratsastuskenttä on myös talviaikaan suurella käytöllä. Suurin osa ratsastustunneista siirtyy talveksi hyväpohjaiseen ja valoisaan maneesiin. Ratsastuskentältä suunnataan kuitenkin talviaikaan aina kohti satumaisia maastojamme.
Syksyn pimeys on saanut tallihenkilökunnan muistelemaan, minne viime vuonna on varastoitu pihan koristevalot. Pimeän tullen parkkipaikalle on mukavampi saapua, kun kauniit valopylväät ja rakennusten kattojen helmoille asetellut valot ohjaavat sinut kohti tallipihaa.
Tallin ja ladon sisustus on alkanut muuttua myös talvisempaan suuntaan, kun valoja, kanerva- ja havuasetelmia on alkanut ilmestyä tallin tiloihin. Tallin puiset elementit saivat myös tänä syksynä uuden ilmeen pintojen hionnan myötä. Samalla tallin valkoiset pinnat maalattiin siistimmäksi ja lopuksi talli ja karsinat saivat superpesut! Myös pikku remppahommia on jälleen tapahtunut siellä ja täällä 🙂
Pihattotarhat pysyvät meillä ympäri vuoden hyvässä ja siistissä kunnossa. Huolletaanhan ja siivotaanhan niitä päivittäin. Tänä syksynä pihatoiden eniten kuluville alueille on asennettu salaojaputkia ja lisää mursketta, joka vielä sai helposti läpäisevän hiekkakerroksen päälleen. Tämä lisää niin pihaton varsinaisten asukkaiden, kuin myös sen huoltajien käyttömukavuutta. Sisäpihatoihin levitellään myös talven korvalla paksut olkikerrokset, joissa hevosten on mukava pötkötellä ilmojen viiletessä. Sisäpihatoista löytyy myös vettä lämmittävät automaattivesiastiat, joten hevosilla on ympäri vuoden saatavilla raikas vesi.
Hevoset ja ponit valmistautuvat jo kovaa vauhtia myös talven tuloon vaihtamalla paksumpaan talvikarvaan. Me ihmiset autamme hevosia karvanvaihdon ja kylmenevien ilmojen kanssa huolehtimalla ajankohtaisesta vitamiinien, ruokinnan ja lisäjuottamisen tarpeesta. Hevosten kesäkengät vaihtuvat seuraavassa kengityksessä hokkikenkiin, jotka antavat pitoa jäisillä ja liukkailla alustoilla. Myös henkilökunta on vaihtanut jo kumisaappaat ja lenkkarit hieman paksumpiin kenkiin tai ainakin villasukat on lisätty varustukseen! Kerrospukeutuminen on tähän vuodenaikaan pop. Muistuttelemme lämpimästi myös kaikkia asiakkaitamme varustautumaan sään mukaan, niin seikkailut Ronivaarassa sujuvat mukavissa merkeissä.