Varaus- ja peruutusehdot

Yrityksen ja asiakkaan velvollisuudet ja vastuut

Varaus voidaan tehdä suullisesti tai kirjallisesti. Varaus on voimassa ilmoitetulle henkilömäärälle ja tulee voimaan kun yritys on sen vahvistanut. Sopimus syntyy, kun asiakas tekee varauksen. Varauksen maksu suoritetaan paikan päällä käteisellä tai kortilla, jollei toisin ole sovittu. Mikäli maksua ei suoriteta ajoissa, yliajalta peritään vuotuista viivästyskorkoa korkolain 4§ mukaan. Jos maksuehtoja ei noudateta, yrityksellä on oikeus purkaa sopimus. Asiakas on kuitenkin velvollinen korvaamaan aiheutuneet kulut täysimääräisinä.

Varauksen vahvistaminen
Ruska Laukka pidättää oikeuden tarvittaessa muuttaa ohjelmien kulkua, kestoa tai reittiä, mikäli siihen on tarvetta esim. vaaratilanteen tai huonojen sääolosuhteiden vuoksi. Ruska Laukalle tulee ilmoittaa etukäteen asiakkaiden terveydentilaan liittyvistä riskitekijöistä. Jos asiakkaan terveydentila muuttuu ohjelman aikana, tai asiakas käyttäytymisellään vaarantaa itsensä tai muut osallistujat yrityksellä on oikeus muuttaa ohjelmaa tai poistaa asiakas ryhmästä. Tallimme on savuton ja päihteetön, henkilökunnalla on oikeus poistaa päihteiden vaikututuksen alainen henkilö tilan alueelta.

Hinnat ja maksutavat
Yksityishenkilöt voivat maksaa palvelun verkossa, tai saapuessaan paikan päällä. Yritykset tai sopimusasiakkaat voidaan laskuttaa ennakkoon. Varauksen hinnat sisältävät sovitut palvelut ja alv:n.

Maksutavat: Käteinen – Pankki- ja luottokortit- Smartum – E-Passi – Edenred – Hopoti – Laskutus (sopimusasiakkaat).

Peruutukset
Peruutuspäivä on päivä, jona yritys on saanut tiedon peruutuksesta. Vahvistetun varauksen peruuntuessa sovelletaan seuraavia ehtoja:
· alle 3 vrk ennen matkan ajankohtaa veloitetaan 100 % hinnasta
· yli 3 vrk, muuta alle 50 vrk veloitetaan 30 % hinnasta
Mikäli varaus peruuntuu sen vuoksi, että asiakas tai hänen lähiomaisensa äkillisesti sairastuu, joutuu onnettomuuteen tai kuolee, asiakas on oikeutettu saamaan rahansa takaisin lukuun ottamatta 30 % osuutta tilatusta palvelusta. Peruutus on tehtävä välittömästi. Peruutuksen syystä on toimitettava lääkärintodistus tai muu luotettava selvitys. Suosittelemme asiakkaillemme matka-vakuutusta poikkeustilanteita varten.

Asiakkaan vastuu
Asiakas vastaa kaikista vahingoista, joita aiheuttaa yritykselle tai kolmannelle osapuolelle. Asiakas sitoutuu noudattamaan ohjeita tallilla ja tilalla liikkuessaan. Asiakas on velvollinen noudattamaan turvallisuus- ja erikoisohjeita sekä aikataulua. Mikäli asiakas laiminlyö nämä velvollisuutensa, yrityksellä oikeus veloittaa laiminlyönnistä aiheutuneet kustannukset.

Muuta huomioitavaa
Yritys ei ole velvollinen korvaamaan luonnonolosuhteista, hyönteisistä, eläimistä, tai odottamattomista säänvaihteluista asiakkaalle mahdollisesti aiheutuvaa haittaa tai kuluja. Yritys pidättää itsellään oikeuden muuttaa tai perua ohjelman, jos sääolosuhteet tai muut tekijät aiheuttavat turvallisuusriskin. Yritys ei vastaa painovirheistä eikä esitteiden julkaisemisen jälkeen tulleista muutoksista. Asiakas vastaa itse kuljetuksesta, mikäli se ei kuulu ohjelman hintaan. Asiakas on velvollinen olemaan ajoissa ohjeistettuna aikana tapaamispaikalla.