Peetun tarina: 830 km pohjoiseen

Ronivaarassa tapahtuu

Niin monta kilometriä kertyi Helsingistä Kuusamoon. Pelkästään tuon matkan ajaminen traileri sekä hevonen perässä, kesän helteessä, oli aavistuksen stressaavaa, mutta eniten jännitystä aiheutti rakkaan karvakorvan sopeutuminen uusiin maisemiin. Rakas karvakorva alias Peetu oli toiminut nuoruutensa allekirjoittaneen kouluratsuna ja tottunut kyllä kisamatkoihin, hevossairaaloihin, jaboihin ja ties minkälaisiin kinkereihin, mutta pihattoelämästä hevoslaumassa se ei tiennyt tuon taivaallista. Muutaman kesän se oli toki viettänyt yötä päivää laitumella, kun heikkohermoinen omistaja oli vihdoin päässyt omasta jännityksestään sekä nyt-se-varmasti-katkoo-kinttunsa -ajatuksista eroon. Mutta tämä ei ollut nyt mikään kesäloma, vaan kokonaisvaltainen elämänmuutos. Niin omistajalle kuin karvakorvallekin. 

Olin käynyt etukäteen tutustumassa Ronivaaran tilaan ja ihastunut ikihyviksi, mutta ihastuisiko karvakorvani? Hevonen, joka on tottunut viettämään yöt tallissa ja päivät tasamaalla olevassa tarhassa. Halusin tarjota sille lajityyppilliseen käyttäytymiseen mahdollistavaa elämää vielä viimeisiksi vuosiksi ja Ronivaarasta vakuuteltiin sen kyllä sopeutuvan. En kuitenkaan uskaltanut arvailla tämän täys- ja puoliverisen Hannoverilaisen risteytyksen reaktioita. 

Perille saavuttiin ehjinä sekä täysissä ruumiin ja sielun voimissa, ja Peetu alkoi tekemään itseään tutuksi viereisen tarhan tammojen kanssa.

Peetu sai totutella uuteen ympäristöönsä sekä pihattoelämään ensimmäiset pari kuukautta omassa yksiössään, ennen kuin alettiin tutustuttamaan häntä muuhun laumaan. Ensin Peetu sai tehdä tuttavuutta tulevan lauman suurikokoisen Ransun kanssa. “Pienten” juhlaliikkeiden jälkeen elo vaikutti rauhoittuvan ja saatoin hengähtää.

Seuraavaksi joukkoon laitettiin nuorisopuolen edustajat Laku ja Viljami. Yht äkkiä seura ei näyttänytkään kelpaavan Peetulle alkuunkaan ja muu porukka sai lähtöpassit heinähäkiltä aina kun hän saapui paikalle. Tässä kohtaa tuumin, että mitäköhän tästä nyt tulee. Jälleen sain vakuutteluja siitä, että kyllä se sopeutuu ja tulee osaksi laumaa, joten ei siinä auttanut kun hämmentyneenä seurata oman hevosen käyttäytymistä. Yhdessä kohtaa se kaipaa seuraa ja toisessa hetkessä pitää saada olla yksin ja pomottaa.

Laumaan tutustuminen

Useamman kuukauden kotiutumisen jälkeen Peetu pääsi käymään tulevan laumansa pihatossa, ensin niin että paikalla oli vain osa hevosista. Kaikki vaikutti etenevän suht hyvin siihen asti kunnes Peetu meni laumaan koko porukan ollessa läsnä.
Laumakäyttäytymistaitojen ollessa pyöreä nolla, muu lauma yritti laittaa Peetun matkoihinsa, mihin tämä reagoi tavalla jota en osannut edes arvata (lähinnä siksi että olinkin aika pihalla hevosten laumakäyttäytymisestä).

Peetu varasti itselleen yhden tammoista, jota se sitten mustasukkaisesti vartioi eikä päästänyt lähtemään muun lauman luo. Kaksin oli turvallisempaa kuin yksin. Kun tämä vanhemman puoleinen tamma otettiin turvaan, varasti Peetu seuraavan tamman. Siinä kun koko lauma painoi täyttä laukkaa pitkin laidunta, Peetu jahdaten yhtä tammoista erilleen muista, oma uskoni alkoi totaalisesti loppumaan.
Omasta karvakorvamussukasta oli kuoriutunut villihevonen. Mutta niin taas vaan vakuutettiin, että ei tässä nyt kannata luovuttaa ja että kyllä jokainen hevonen tänne sopeutuu.


Päivisin Peetun annettiin pitää yhtä tammoista itsellään, mutta yöksi se otettiin viereiseen tarhaan yksinään. Näin muu lauma pääsi kokoontumaan yhteen, Peetu sai syödä rauhassa ja saatiin vahvistettua Peetulle viestiä, että osaksi laumaa ei pääse ellei osaa käyttäytyä lauman vaatimalla tavalla. Koska laumaeläminen oli Peetulle niin vierasta, se säntäsi lauman luo aina hirveällä vauhdilla “rotsi auki” ja joka kerta lauma antoi sille lähtöpassit.
Päivien kuluessa Peetu alkoi sisäistämään lauman lähettämän viestin ja hillitsi tapaansa lähestyä. Meni kuitenkin vielä viikko, ennen kuin se solahti osaksi porukkaa ja sai syödä muun lauman kanssa heinäpaalilla.

Suur kiitos Ronivaaran porukalle, joka jaksoi valaa uskoa minuun ja antoi luottoa omalle laumalleen sekä Peetulle. Sanna osasi uskomattoman tarkasti ennustaa laumansa sekä Peetun käyttäytymisen vaiheita ja selittää, että mistä minkäkinlainen käyttäytyminen kumpusi. Ei siinä auttanut muu kuin uskoa ja luottaa hevosten omaan prosessiin. Ja niin se vaan hannoverilainenkin solahti osaksi suomenhevoslaumaa ja nauttii elämästään pihatossa täysin rinnoin.